Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Sep 16, 2010

MORE MODERN. Oh no, aika laukkaa ja kohta jo saadaan aloittaa joulun odotus. Kääk. Miten tässä näin kävi?? Blogin päivitys on jäänyt muuton ja muiden kiireiden jalkoihin. Inspiraatiota kyllä löytyy ja onkin vähän harmillista, etten ole ehtinyt sitä täällä jakamaan. Täytyy skarpata.

Olen jo jonkin aikaa tuntenut alati kasvavaa vetoa design-juttuihin eli moderniin ja virtaviivaiseen suunnitteluun. Halajaisin erityisesti jotain tyylikästä valaisinta ja kahta keittiöntuolia, jotka toisivat lisäkontrastia vanhojen huonekalujen keskelle. Ehkä tämä johtuu siitä, että olen muotoilukeskuksessa töissä ja Avotakat on sitäkin kautta tullut luettua :) No joka tapauksessa keittiössä tämä näkyy tällä hetkellä parhaiten eli sinne löysin eräältä kesän pihakirppikseltä sopivan pikkupöydän parilla kympillä. Valkoiselle maalipinnalle piti etsiä suojaa Marimekon Tuuli vahakankaasta. Teollisuusjakkara on sekin uusi kirppislöytö, annoin siitä 15 €.

Tarkkasilmäiset saattavat kiinnittää huomiota myös valokuvien tauluun. Olen ensimmäistä kertaa elämässäni ostanut ihan oikeaa taidetta eli tämä on toinen hankkimistani vaasalaisen graafikon Janika Herlevin töistä. Toinen odottaa kehystystä. Myös Iittalan Kivi-tuikut kaivoin pitkän tauon jälkeen esille. Lokakuussa saan tähän vielä kaksi Aallon tuolia, jotka maalaan mattamustiksi. Kympin kipaleelta niitä on tulossa meille yhteensä 6 kpl! En tiedä tarviiko sitä tässä erikseen sanoa, mutta syksyn ehdoton väriyhdistelmä on luonani mustavalkoinen! :)





Hello! I´m so busy at the moment that all the inspiration that I´m having does not reach my blog right now. It is a pity, so I much get my act together soon :) Right now I´m in a more modern and simple mood. I bought this table to my tiny kitchen aswell as the industrial chair from one of the summer flea markets. The wax tablecloth is from Marimekko. I´m still waiting for two Alvar Aalto chairs that will be painted black.


The picture on the wall is a real piece of graphic art made by the local graphic artist Janika Herlevi. I still have one of her pictures waiting for frames. It probably goes without saying that black and white are the colours for me in this autumn! :)

| maiju

Labels: , ,

5 Comments:

At 17/9/10 07:42 , Blogger Kultsin kämppä said...

Upeaa taidetta ja aivan ihana tuo jakkara! Tyylikästä ja modernia.

 
At 17/9/10 08:53 , Blogger tiina said...

Kauniilta näyttää.
Tykkään niin kovin ja edelleenkin tuosta musta-valkoisesta.
Täällä se myös tuntuu lisääntyvän, tosin aika paljon romanttisempana versiona. ;)
Mutta, huomaan aina vain enemmän vilkuilevani ah! niin ihanan rosoista industrial meininkiä...
joten, saas nähdä milloinka se vie voiton.
terkuin, tiina.

 
At 19/9/10 00:04 , Blogger Saija said...

Oi miten kivan näköistä ja ihana tuo vahakangas! Arvostan kovasti taiteilijana että satsaa johonkin uniikkiin työhön, johon ihastuu, sillä onhan se mahtavaa saada kotiin jotain jota ei löydy keltään muulta ja samalla tukea taiteilijan työtä. :) Kiva blogi!

 
At 27/9/10 11:49 , Blogger Anu said...

Tosi kaunista. Mistäköhän noita Hartwallin puulaatikoita voisi vielä löytää? Täältä etelästä niitä ei tunnu löytyvän millään :/ Pari tuollaista tekisi niin iloiseksi, yksikin riittäisi, mutta ei.

Mukavaa syksyn jatkoa ja hurjan kiva, kun jatkoit bloggailua.

 
At 5/10/10 20:03 , Blogger Nena said...

Ihana uusi blogi löytyi. Vaikkakin oma tyylini on muuten modernimpi, niin industrial tyyli kolahtaa ku metrin halko. Ja tuttu tien nimi on kyltissä :) Asutaankohan mahdollisesta samalla paikkakunnalla?

 

Post a Comment

// Oh, you made my day!
Thank you for your comment //

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home