Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

| L for LOPPEMARKED!

May 10, 2012

| L for LOPPEMARKED!

Jääkiekon kattominen yksin tuntuu vähän tyhmältä ja tiedän ettei siitä mitään keskittymisen puolesta tulisikaan, eli yhtä hyvin voin vaikka selata reissukuvat läpi ja katsoa löytyiskö niistä tänne jotain kiinnostavaa. Ainakin Kööpenhaminan kirppiksistä on toivottu postausta. Kirjoittelin aiheesta jo aiemmin (ks. "travel" tagit) eli vähän vanhan toistoa on tulossa. Ja kuvatulva.

Köpikseen aikovan kannattaa ensikädessä hankkiutua Markedskalenderen-sivulle, jonne on koottu kaikki tieto tulevista kirpputoreista. Hakua voi rajata valitsemalla Kööpenhamina ja loppemarked, ja johan löytyy niin sekä yksityiset että kaikki isoimmatkin kirppikset. Kesälauantaisin ja -sunnuntaisin niitä on kymmeniä!! Osoitteet ylös, puhelimeen navigaattori ja jalkaa toiseen eteen. Halutessa renkaat alle. Tämä on meidän resepti, jolla säästyy paljon turhia askeleita (Navigon-sovelluksen käyttö siis, sen saa ainakin iPhoneen).




Kävellessä kannattaa ehdottomasti pitää silmät auki ja näyteikkunoiden lisäksi katsella myös puhelinpylväitä, sähkökaappeja sekä muita lappuja ja kylttejä. Paikalliset ilmoittelevat pienistä pihakirppiksistä usein näin eli laittamalla lappuja kadunvarsille. Meidän reiteille osui kolme pikkuloppemarkedia, jotka oltaisiin muuten missattu, jos en olisi huomannut lappuja.
  


Välillä kannattaa ottaa breikkiä ja syødä vaikka messevät smørrebrødit.
Parasta seutua kahvitteluun on ilman muuta Nørrebro.





Mulle aina parasta inspiraatiota on kierrellä lattiasta kattoon täytetyissä sisustusputiikeissa, nähdä vanhoja kauniita taloja, yllättyä hauskasta katutaiteesta ja tietenkin bongata vintageliikkeitä kadunkulmista. Aivan ihana kaupunki!

Laitan myöhemmin jotain kuvia mun ostoksista, vaikka sisustusjuttujen kanssa ei tällä kertaa ollu niin paljon onnea. Kaikissa paikoissa tarjonta ei nimittäin oikein vastannut odotuksia, esim. Den Blå Hal -kirppiksestä sanoisin, että kannattaa jättää väliin. Siellä ei ollu mitään nähtävää, saati ostettavaa.




Paras loppemarked oli Onkel Dannysin ulkokirppis, jossa paikalliset myivät mm. todella hyviä vaatteita, kenkiä ja laukkuja. Malene Birgeriä, Swedish Hasbeenseja, Acnea - you name it. Hinnat oli edulliset ja tinkiminenkin suht ok. Myös seuraavan kuvan FindersKeepers -design/loppistapahtuma oli ihan huippu eli 40 kruunun suht suolasta sisäänpääsyä vastaan sai ihastella kymmenien myyntipöytien verran tanskalaisten nuorien suunnittelijoiden töitä: printtejä, koruja, vaatteita, laukkuja, kenkiä ym ym! Itse ostin Lego-korvikset sekä viime postauksissa näkyneen pääkallo-posterin täältä. Merimies löysi puolestaan ihan iskemättömän Fjellrävenin takin loppispuolelta!

 


Lopuksi vielä sanoisin, että panostakaa hyvähermoiseen ja samanhenkiseen matkakaveriin - tämä kuvassa näkyvä kulki hyvin sopivalla nesteytyksellä ja muonituksella sekä hoiti meidät esimerkillisesti paikasta toiseen, puss hani! 

Jos jäitte miettimään jotain, niin kysykää ihmeessä!

   /  maiju


Labels: , ,

10 Comments:

At 10/5/12 22:45 , Blogger Elsa said...

Hyvä postaus, ja äärimmäisen kiinnostavat kuvat. Täytyy laittaa kirppisvinkkisi korvan taakse.

 
At 10/5/12 23:36 , Blogger Mirjami said...

Kööpenhaminassa on kyllä tosi kivan näköistä! Kovasti sinne tekisi mieli... Tässä kovasti nyt mielessäni kelailen, että josko sinne pääsisi käymään seuraavalla Euroopan reissulla.

Upeita kuvia!!

 
At 10/5/12 23:56 , Anonymous Cyn | decyng said...

Pretty places!

 
At 11/5/12 07:49 , Blogger Nonna said...

Köpikseen on tehty jo usea fillarireissu, mutta nämä kirppikset ovat koluamatta. Minä tykkään myös niistä vintage-liikkeistä, joista löytää persoonallisia ihanuuksia. Kiitos näistä vinkeistä, seuraavalle reissulle kaivan ne esiin!

 
At 11/5/12 12:15 , Blogger Corina Nika said...

Amazing pictures!

Coco
www.cocorrina.com

 
At 11/5/12 21:09 , Blogger Maria at inredningsvis.se said...

LOVELY PICS:) I really like your blog and I want to follow..do you have twitter or FB??

If you want some swedish decor inspiration, you can check out my blog:)
Have a great week.

LOVE Maria at inredningsvis.se
(Sweden)

 
At 11/5/12 21:43 , Blogger maiju said...

Kiva jos tykkäsit!

 
At 11/5/12 21:44 , Blogger maiju said...

Suosittelen ehdottomasti, lennotkaan ei ole niin kalliit - me otettiin meidän paketti (lennot+hotelli) Ebookersin kautta.

 
At 12/5/12 13:12 , Blogger Tie on kevyt said...

Kiitos kovasti tarkoista vinkeistä! Kööpenhaminan matka varattu kesäkuulle. Juuri tällaisia "käyttäjäkokemuksia" kaipaa, koska nähtävyydet ja tavaratalot osaa jokainen lukea netin matkailusivuilta tai opaskirjoista!

Upeat kuva, kaunis tunnelma niissä!

 
At 20/9/12 22:46 , Blogger Hanna said...

Voi eii miten ihanan näköistä siellä onkaan, ihania kuvia olet ottanut. Jotenkin tuntuu, että kun itse olin Tanskassa menneen kevään niin nyt Tanska-jutut hyppii silmille joka paista ja sitten tulee hirveä ikävä että wää mie haluan takas. ^^;

 

Post a Comment

// Oh, you made my day!
Thank you for your comment //

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home