Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

| PALORANTA GIVEAWAY

Oct 15, 2012

| PALORANTA GIVEAWAY

(BLOGIYHTEISTYÖ) Sateiseen syksyyn sopii, että on vähän jännitettävää. Otetaan se tällä kertaa design-henkisen arvonnan muodossa. Osa ehkä muistaakin, kun kirjoitin Paloranta Onlinesta täällä, että kyseessä on pohjalainen yritys, jonka tuotevalikoima koostuu pääasiassa modernista muotoilusta, mutta myös klassisemmista tuotteista. Yritys on kovassa kasvuvaiheessa ja etsii koko ajan mielenkiintoisia tuotemerkkejä valikoimiinsa. Tässä kohtaa heittäisinkin pallon teille hyvät blogin lukijat - perinteisen arvonnan lisäksi ajattelin, että olisi mahtavaa jos voisitte tarjota Palorannan palvelujen ja tuotevalikoiman kehittämiseksi vinkin siitä, mitä sisustustuotteita te kaipaisitte tällä hetkellä kotiinne? Onko esim. joidenkin tuotemerkkien saatavuus Suomessa tai esim. pääkaupunkiseudun ulkopuolella huonoa? Eli miten Paloranta Online voisi vielä paremmin palvella asiakkaitaan.

Arvonnan voittaja saa valita itselleen yhden alla olevista tuotteista (+ värin tuotteelle sen mukaan miten kutakin väriä on tarjolla):


Arvontaan osallistut vastaamalla kolmeen kysymykseen tämän blogitekstin kommenttilaatikkoon sunnuntaihin 21.10.2012 klo. 18 mennessä (myös sähköpostiosoite on välttämätön, huom anonyymit!) Tässä tulee kysymykset:
  1. Käy Paloranta Onlinen verkkokaupassa ja valitse sieltä yksi suosikkituote. Mainitse kommentissa minkä tuotteen valitsit?
  2. Mieti, mikä voisi olla sellainen tuote tai tuotemerkki, jota kaipaisit vielä Palorannan valikoimiin?
  3. Jos voitat arvonnan, niin minkä palkinnon haluat itsellesi (annetuista viidestä vaihtoehdosta ylhäällä)?
Arvon voittajan sunnuntaina kilpailun sulkeuduttua - lycka till! ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!

// edit. Monelta puuttuu s-postiosoite, joten tarkistathan että olet ilmoittanut sen joko kommenttilaatikkoon tai minulle s-postilla: my2ndhandlife@gmail.com. Minulle tulleita s-postiosoitteita ei julkaista vaan tarvitsen sen ainoastaan yhteydenottoa varten, jos voitat arvonnan!! En voi hyväksyä mukaan kisaa, ilman s-postia!!



I wrote about design store Paloranta Online here couple of weeks ago as some of you may remember. Now I´m happy to bring you a giveaway sponsored by Paloranta. The winner of the giveaway can choose one of the products seen in the picture above! You can also choose the color for the product from the current selection. Because Paloranta wants constantly to improve their product range and give the best service to their customers, they would be very happy to hear your comments about their products and brands - is there something that you would want too see in their sortiment? Your point of views are highly appreciated!

To take part in the giveaway, please answer to three questions to this blog posts comment field before Sunday 21.10.2012 / 18.00 PM and leave your e-mail adress as well! Here are the questions:
  1. Visit the Paloranta Online store and pick your favorite product, which one did you choose?
  2. Is there a product or a brand that you felt like is missing from the current sortiment? What is it?
  3. If you win the giveaway, what is the price that you want to win (from the 5 alternatives above)?
GIVEAWAY IS CLOSED!

// edit. Please check that you have given me your e-mail address, you can also e-mail it to me: my2ndhandlife@gmail.com. These addresses will not be published, I only need them for taking contact with the winner. 

GOOD LUCK!


Labels: , , ,

171 Comments:

At 15/10/12 10:02 , Blogger nuokku said...

1. Karlsson - Flip
2. Nomess Copenhageniä kaipailisin Suomen markkinoille, samoin House Doctor voisi olla kattavammin saatavissa verkkokaupoista.
3. Minus Tion lehtitelineen tahi tuon mustan Puppyn, mutta kun ei vaan osaa päättää!!

 
At 15/10/12 10:15 , Blogger Unknown said...

Toad-sohva näytti aika jännältä, ja sohvan (tai muiden mukavien istuimien) ostaminen onkin meillä ajankohtaista. Hayn valikoimaa voisi syventää. Olen sisustuslehdissä nähnyt kiinnostavan Hayn ruudukkaan maton, mutta en ole sitä kaupoilta bongannut.

Jos voitto napsahtaisi omalle kohdalle, niin M kokoinen Puppy on tervetullut meille!

 
At 15/10/12 10:23 , Blogger Rimma | RIMMA + LAURA -matkablogi said...

Valitsisin tuotteen SCOOP valaisin. Toivoin löytäni String-hyllyjä kaupasta, mutta niitä ei valikoimissa ollut. Ottaisin palkinto numero uno, eli tuon lehtitelineen. Ehdottomasti (:

 
At 15/10/12 10:28 , Blogger Janina said...

Yksi suosikkituote monista olisi Flip-kello. Valikoima on kattava, mutta lisää suomalaista modernia designia!

Jos voittaisin, voisin kotiuttaa 2 tai 4 palkinnon :)

 
At 15/10/12 10:31 , Anonymous Anonymous said...

Voi ei taisin kadottaa kommenttini bittiavaruuteen.

Eli valitsisin nettikaupasta Hayn AAC 22 -tuolin ja toivoisin muutenkin nettikauppaan kattavammin Hayta.

Jos arvonnassa onnetar suosii, ottaisin mielelläni tuon Minus Tion lehtitelineen kotiini.

Vea
vilja.alasorvari@hotmail.com

 
At 15/10/12 10:35 , Blogger Saara said...

1. Koska itselläni on parhaillaan valaisimien etsintä käynnissä, suosikiksi valikoituu helposti Tom Dixonin Beat stout -valaisin
2. samaan teemaan kaipaisin edes johonkin suomalaiseen liikkeeseen myytäväksi LZF:n valaisimia.
3. nyt kävi vähän hassusti, ettei oikein mikään palkintoehdokkaista miellyttänyt. Eva Sololle saattaisin löytää jotain käyttöä, eli jos arpaonni käy, niin otetaan numero viisi

 
At 15/10/12 10:37 , Blogger Irmeli Ikinuori said...

Jos saisin ottaa mitä vaan, ottaisin Pin lipaston, koska meillä on tarvetta lipastolle. Toivoin monipuolisempaa sohvavalikoimaa, itse en ainakaan omien vaatimuksieni mukaista sohvaa tuosta nettikaupasta löytäisi :) Jos voittaisin, kotiini tulisi todennäköisesti tuo hieno lehtiteline, tai Puppy :)

 
At 15/10/12 10:41 , Anonymous Anonymous said...

My favorite product is the Mr White Station clock, and I would love to see Muuto as a brand addition to this webshop. If I win I would love to win the Karlsson clock.

 
At 15/10/12 10:41 , Anonymous Line R said...

My favorite product is actually the Minus Tio magazine stand so if I was the lucky winner I would very much like to win this item :)
I think they have a nice selection of products, but they could consider adding some more cushions.

linereedtz (a) hotmail.com

 
At 15/10/12 10:48 , Anonymous Anonymous said...

1. Suosikkituotteeni on Lamino-nojatuoli
2. Ehdottaisin Muuton, Hayn ja/tai Normann Copenhagenin tuotteiden ottamista myyntiin. Nuorekasta ja raikasta pohjoismaista suunnittelua!
3. Jos arpaonni suosii, ottaisin lehtitelineen

jt78574@uta.fi

 
At 15/10/12 10:48 , Blogger Meän Satu said...

1. Halftime kello - Moderni versio käkikellosta
2. Tapetteja
3. Puppy valkosena

Laitan sähköpostiosotteen sulle meilillä, en halua sitä tänne ylleiseen jakoon :)

 
At 15/10/12 10:57 , Blogger Pieni Lintu said...

1. http://www.paloranta.org/product/2108/bait-lattiavalaisin
2. Enemmän kodin tekstiilejä
3. Puppy ja musta tietenkin eli nro 4

pienilintu at gmail . com

 
At 15/10/12 10:59 , Blogger Eveliina/Pikkuvarpailla said...

1. Kalo hormiton takka, jos olis massia :)
2. Muuto
3. Aarnion Puppy tai lehtiteline

pikkuvarpailla@gmail.com

 
At 15/10/12 11:13 , Blogger Julia said...

1. Swedesen Libri-hyllyyn olen ollu jo pitkään rakastunut, joten valitsen sen!
2. Koko tekstiilit-osio oli aika pettymys. Sinne kaipaisin valikoimaa ja monipuolisuutta lisää.
3. Minus Tion lehtiteline kelpaisi!

julia_hamara@hotmail.com

 
At 15/10/12 11:16 , Blogger MammaElva said...

1. So hard to choose, but i'm in to lamps right now so it would be PJ Ceiling lamp!
2. Maybe some string shelves? Or lamps from House doctor!
3. I would choose the newspaper stand.. just lovely!!

bjelkmarkelin@hotmail.com

 
At 15/10/12 11:26 , Anonymous Anonymous said...

1. Musta top hat lattiavalaisin on ehdoton suosikki
2. Enemmän säilytyskalusteita sekä laajempi sohvavalikoima
3. Minus tion lehtiteline, sellaselle olisi tarvetta

mmaria-m(ät)hotmail.com

 
At 15/10/12 11:28 , Anonymous Charlie Les Yeux Bleus said...

I translated your language into English (because the French translation of google is baaaaaad hehe) so I hope I understand everything well :)
1- I love » Swedese » Tree lattianaulakko, http://www.paloranta.org/product/526/tree-lattianaulakko-194-cm
2 - I would had some shelves http://modculture.typepad.com/photos/uncategorized/2007/11/09/string.jpg and some beautiful bed linen !
3- I would choose the cute puppy :D

skavamelia@hotmail.com

 
At 15/10/12 11:36 , Blogger Erika said...

Koska olen New York-friikki, valitsin Manhattan-valaisimen, vaikka paljon muitakin ihanuuksia oli.
Kaipaisin Palorannan valikoimaan vielä kokovartalopeiliä.
Jos palkinto suosii, haluaisin itselleni tuon 3.-palkinnon, eli kirjahyllyn.

 
At 15/10/12 11:41 , Blogger Giardini Ribelli said...

I like the selection: not so typical and it's nice to see something different on the web.
My favourite object is VP Globe Glass (1969): a pity I couldn't find the price. Though I love some of the "new" brands, such as Muuto, I'd rather go for something more classic and quite difficult to find out there: Verner Panton's wire shelves by Montana (http://www.montana.dk/en/Contract/Products/Andet/Panton/Storrelser/)
And yes, I'd choose Arnio's Puppy!
Thanks

Elena

 
At 15/10/12 11:44 , Blogger Sofie said...

1. I really like the Monena rack (http://shop.paloranta.org/product/2118/monena-rack)
2. More textiles
3. I'd fancy the newspaper stand.

fialottajansson at gmail dot com

 
At 15/10/12 11:45 , Blogger Jessika said...

1. vaikea kuule valita tuolta yhtä lempituotetta mutta treenaulakot on kivoja.
2. enkä osaa sanoa mitä kaipaisin kun en ole lainkaan merkkitietoinen.
3. jos voitan niin ottaisin ehdottomasti eero aarnion puppyn.

 
At 15/10/12 12:15 , Blogger JohannaT said...

1. Punkaliven isoimmalle Pölkylle olisi varmasti käyttöä
2. Muuto näyttäisi puuttuvan valikoimista
3. Musta Puppy vielä mahtuisi meille

 
At 15/10/12 12:16 , Anonymous Jenni P. said...

Kiva kilpailu! Kiitos sen järjestämisestä!
1. Suosikkituotteeni on Lisa Johansson-Papen Ihanne-kattovalaisin valkoisena. Kattovalaisimen etsintä käy täällä kuumana ja se on varteenotettava vaihtoehto.
2. Kaipailen Ferm Livingin tuotteita useampaan verkkokaupaan. Mainioita piensisustustuotteita, joiden avulla piristää sisustusta silloin tällöin.
3. Valintani palkintovaihtoehdoista on II: seinäkello.

T: Jenni (jennispost(at)hotmail.com)

 
At 15/10/12 12:22 , Blogger Salla | dailyimaginarium.com said...

1/ Lemppareita on tavallaan neljä, nimittäun Design House Stocholmin Family Chair 1, 2, 3 ja 4
2/ Mattoja selaillessani oli valikoimaa mielestäni niukalti. Enemmän geometriaa ja kontrasteja, tuotemerkkeinä esim. Brita Sweden ja Ullmans Mattor kiinnostaisi kovasti.
3/ Onnettaren suosiessa valitsisin Minus Tio:n lehtitelineen

salla . sojakka (at) gmail . com

 
At 15/10/12 12:24 , Anonymous Anonymous said...

Kerrankin kilpailu, johon pakko osallistua :)

1. Suosikkituotteeni on nettisivujen pikaisen katselun perusteella Aarnion Wuff koira mustana
2. Kaipailisin enemmän pelkistettyjä säilytysratkaisuja, esim. vaatekaappeja ym.
3. Jos voittaisin arvonnan, valitsisin Aarnion Puppyn ehdottomasti!

Katariina
katariinarj@gmail.com

 
At 15/10/12 12:26 , Blogger Outi-Hyypiön elämää said...

1. Suosikkituote Chicago-valaisin.
2. Ferm living
3. Ottaisin Puppy-jakkaran.

Onpas kiva arvonta.

 
At 15/10/12 12:29 , Blogger Piitu said...

1.http://www.paloranta.org/product/1040/nukkumatti-valaisin ihan mielettömän suloinen valaisin!
2. Tuotemerkkejä on nyt jo reilusti, en osaa sanoa, mitä muuta kauppa tarvitsisi
3. Valkoinen puppy olis varmaan meidän tytöille mieluinen :)

khanel@windowslive.com

 
At 15/10/12 12:34 , Blogger Marjukka said...

1. Suosikkini on Fun 10D kattovalaisin, niin kaunis...
2. Kaipailisin Normann Copenhagenia
3. Jos voittaisin, valitsisin Minus tion lehtitelineen

Marjukka

 
At 15/10/12 12:38 , Anonymous Anonymous said...

1. Vaikea päättää, mutta tuo Flip-kello on kyllä kiva!
2. Lisää kodin tekstiilejä.
3. Jos onni suosisi, ottaisin Eero Aarnion pupyn.

Julie

 
At 15/10/12 12:56 , Anonymous Anonymous said...

1.Ring riipputuoli näytti hienolle ja sopisi meidän olkkariin kuten mikä tahansa Aarnion desing tuoli.
2. Lisää lasten juttuja
3. Jos voittaisin valitsisin Eero Aarnion Puppyn.

Nora
noravuo@hotmail.com

 
At 15/10/12 13:04 , Blogger Nipsuliini said...

1. "Big Flip"-kalenterikello on suosikkini, vaikka paljon löytyi muutakin mieluista.
2. Tekstiileihin kaipailisin lisää valikoimaa.
3. Isolle seinäkellolle olisi oikeasti tarvetta eli jos onni potkii, niin sen valitsisin =)

nipsuliini (at) gmail.com

 
At 15/10/12 13:24 , Blogger P. said...

1. Tom Dixonin Beat Fat -valaisin on oma suosikkini
2. Minäkin kaipaisin ehkä tekstiilipuolelle lisää tuotteita, Brita Swedenin matot olisivat kivoja. :)
2. Seinäkello

 
At 15/10/12 13:27 , Blogger Jennifer said...

1. DAGG DELUX carpet
2. String shelves!
3. The Karsslon station clock

jennifer.noland@gmail.com

 
At 15/10/12 13:28 , Blogger LauraQ said...

UUjee, voittaisinpa...

1. Lean tai Scoop lattiavalaisin ois hieno!
2. Mattoja, tyynyjä ym. tekstiilejä voisi olla laajempi valikoima.
3. Jos voittaisin, tuo kello ois kyllä mahtava.

 
At 15/10/12 13:33 , Blogger Mars said...

1. I really like the Silver Work Light
2. Muuto
3. I really like the puppy :)

 
At 15/10/12 13:33 , Blogger Mars said...

Forgot my email: squab85 (at hotmail.com)

 
At 15/10/12 13:37 , Blogger Sanna said...

1. David Designin Beckham-vaateteline
2. Enemmän HAY:ta esim. pussilakanat/tekstiilit. Tai vaikka Linie Designin matot, Pia Wallénin viltit tai Norrman Copenhagenin lyhdyt (mulla myös ostoslistalla) olisivat kiva lisä valikoimiin.
3. Minus Tion lehtiteline

sannajii@gmail.com

 
At 15/10/12 13:50 , Blogger Minna said...

1. http://www.paloranta.org/product/991/general-poytavalaisin
2. minusta valikoima on jo nyt laaja, mutta yhden ehkä voisi lisätä eli Muuto
3. Dd Readers Nest hylly

minnapo1(at)gmail.com

 
At 15/10/12 13:54 , Blogger Nora said...

1. Lintukoto seinävalaisin
2. Ei varsinaisesti tule mitään tuotemerkkiä mieleen, mutta pientä olohuoneen pöytää metsästän ja niihin kaipaisin lisää vaihtoehtoja.
3. Ottaisin Pyppyn

 
At 15/10/12 14:12 , Anonymous Anonymous said...

1. Prince tuoli ihastutti.
2. Valikoimaa on mielestäni jo aika kivasti, eikä nyt tullut mieleen mitään uutta
3. Jos onni suosii valitsisin puppyn.

valkeahoyhen@gmail.com

 
At 15/10/12 14:21 , Blogger Leena said...

1. Suosikkini on NINA-matto
2. Designlasia toivoisin enemmän valikoimaan
3. Valitsisin Puppyn

 
At 15/10/12 14:22 , Blogger Leena said...

s-posti leena.lintunen (at) gmail.com

 
At 15/10/12 14:36 , Blogger Hanna said...

1. Suosikkini on Hee-nojatuoli
2. Kaipailisin enemmän tekstiilejä ja piensisustusta valikoimiin. Kuten Hayta.
3. Jos voittaisin niin valitsisin itselleni kellon. Se on hieno!

hubbabubbaa1@gmail.com

 
At 15/10/12 14:39 , Anonymous kilvia said...

1. Marie-Louise Gustafssonin Mañana-valaisin on mielestäni aina ollut ihana, kaunis, tyylikäs ja kuitenkin sopivan rento tyyliltään. http://www.paloranta.org/product/156/manana-valaisin

2. Eeva Lithoviuksen Klaffi-hylly olisi kiva lisä valikoimiin.

3. Meni ihan liian kauan pähkäillessäni, ottaisinko lehtitelineen vaiko Karlssonin seinäkellon. Vaikka lattiatilaa ei meillä olekaan liiaksi, valitsen kuitenkin lehtitelineen. On se vaan upea. (Ja haluan, että minun kellossani on numerot.)

laura.haapasaari(at)gmail.com

 
At 15/10/12 14:56 , Anonymous Anonymous said...

1. Beat Fat -valaisin
2. Dixonin Mirror Ball -lattiavalaisin
3. Karlssonin kello

Terv. Tytti

pariovea.blogspot.fi

 
At 15/10/12 15:30 , Blogger Minttu / Saa kurkistaa blogi said...

1. Suosikkini on Modern Art valaisin.
2. Laajempi sohva- ja sänkyvalikoima ja satiini/silkkiverhoja.
3. Jos onni suosisi, niin valitsisin kellon, koska pidän siitä ja uudelle kellolle olisi kova tarve:)

Saakurkistaa (at) hotmail.com

 
At 15/10/12 15:51 , Blogger Madelen said...

1. Suosikkini on ehdottomasti In The Neighborhood -lehtiteline
2. Hayn ja Muuton tuotteet olisivat tervetulleita lisäyksiä valikoimiin.
3. Minus Tion lehtielineen valitsisin, jos onnetar on suosiollinen :)

madelenorama@gmail.com

 
At 15/10/12 15:59 , Anonymous Johan Albert said...

1. Suosikkini on Big Flip kello Karlssonilta
2. Sohvavalikoima oli aika niukka eli sitä voisi laajentaa
3. Karlssonin klassisen kaunis kello lähtis tänne päin jos voittaisin

apsi94@hotmail.com

 
At 15/10/12 16:03 , Blogger Unknown said...

1. Suosikkini Bird Cafe-lintulauta
2. Areawarea toivoisin valikoimiin
3. Valitsisin Aarnion Puppyn

tiinamaija.hiltunen@gmail.com

 
At 15/10/12 16:07 , Blogger Janni said...

1. Mun suosikki on Tapio Anttilan suunnittelema Tip-valaisin. Sen minimalistinen ja ohut muoto on muotoilua aivan uudella tasolla.

2. Palorannan kangasvalikoimassa voisi olla enemmän valinnanvaraa. Moni kankaista tuo mieleeni virastot kuosiensa takia. Suomessa tehdään paljon hienojakin kuoseja. ;)

3. Vaikea valinta, mutta valitsisin lehtitelineen. Tulisi tarpeeseen, kun lehdet itkee mustetta tuolla kasassa. :D


Janni

namunen.blogspot.com

 
At 15/10/12 16:21 , Blogger Olli Keskinen said...

1. Umbran Mosh-peili on kyllä yllättävä uusi tuttavuus - mielelläni kotiuttaisin.
2. Muuto, muuto, muuto. Missä muuto??
3. Minus tio on graafisuudessaan mykistävä, huippu

 
At 15/10/12 16:28 , Blogger Elsa said...

Kiva arvonta/kilpailu!

1. Karlssonin Flip Tube -kalenteripöytäkello kolahtaa minuun.
2. Day tai Georg Jensen tulee ekana mieleeni.
3. Karlssonin seinäkellon valitsisin.

 
At 15/10/12 16:42 , Blogger ida said...

1. Ihastuin hirmuisesti "Hedelmäkulhoon", tuollaista olen etsinytkin!
2. Kaipaisin lisää tekstiilejä ja sohvia.
3. Valitsisin minus tio -lehtitelineen, olisi täydellinen paikka säilyttää vinyylilevyjä!

 
At 15/10/12 17:20 , Anonymous Anonymous said...

1. Deer peili on ihana!
2. Enemmän sisustustyynyjä
3. Voiton sattuessa ottaisin Puppyn kotiini

t. Iida

lundespunde@gmail.com

 
At 15/10/12 17:40 , Blogger IhanHelmee said...

Jei, huikee arvonta:)
1. Kaikki peilit, ihania...
2. Peittoja, vilttejä.
3.Puppy

ihanhelmee1@gmail.com

 
At 15/10/12 18:29 , Blogger K said...

1. Bailey tray table, iso valkoinen
2. Muuto (jotain siellä oli, mutta hyvin vähän), Hay, Normann Copenhagen puuttuu isosti!
3. Book Shelf ehdottomasti ihanin.

 
At 15/10/12 18:34 , Blogger Hanna GoingToRain said...

1. Raimo Räsäsen Jotos miellyttää silmää yksinkertaisella ilmavuudellaan. (http://www.paloranta.org/product/1140/jotos)
2. Itse en ole niinkään design-ihmisiä, joten en osaa sanoa eri merkkien saatavuudesta. Tanskalainen muotoilu tosin miellyttää silmääni, sitä olisi mukava nähdä suomalaisissakin liikkeissä enemmän.
3. Davis Design book shelf on täydellinen tällaiselle lukutoukalle. :)

 
At 15/10/12 19:29 , Blogger Anja Vind, White Wall Gallery said...

1. I love the verner panton Globe lamp (http://shop.paloranta.org/product/482/vp-panto--1977)
2. I miss some cool prints in a frame!
3. Karlsson clock

 
At 15/10/12 19:44 , Blogger Minttu / MAMI GO GO said...

Kiva arvonta!


1. Karlsson Big Flip on yksi suosikeistani, ihana!
2. Muuton-tuotteet voisivat sopia Palorannan valoikoimaan hyvin.
3. Tämäkin vaikea, mutta Karlssonin kello kävisi hyvin keittiöömme.. Lapset taas tykkäisivät Puppysta..

Sormet ja varpaat ristissä! mamigogo@hotmail.fi

 
At 15/10/12 19:50 , Blogger Heidi said...

1.Ihastuin Rametto mattoon ja jäin pohtimaaan sitä meidän eteiseen. http://www.paloranta.org/product/2397/rametto--matto
2. Muuto
3. Meillä on lattiat niin täynnä tavaraa, että Karlssonin kello olisi minun valinta, jos voitan.

 
At 15/10/12 20:03 , Blogger Är said...

1. Suosikkia on vaikea valita, mutta esimerkiksi City Sunday -lehtiteline on tosi kiva!
2. Valikoimiin lisäisin tanskalaisen Rosendahlin tuotteet, varsinkin Kaj Bojensenin suunnittelemat songbirdit ja eläimet.
3. Ylläolevista ottaisin mieluiten mustan Puppyn.

 
At 15/10/12 20:45 , Anonymous Anonymous said...

1. Yksi suosikki on Magnus hormiton takka
2. Valikoimiin lisäisin annaleena designin vaaterekit
3. Arvonnan palkinnoksi valitsisin Puppyn

Pipsa

 
At 15/10/12 20:53 , Blogger Piia said...

1. Retretti pöytä on ihana! http://www.paloranta.org/product/1142/retretti-poyta
2. Muuto tuotteita valikoimiin samoin kuin sisustustekstiilejä
3. Ottaisin tuon Eva Solon kahvinkeittimen

 
At 15/10/12 20:57 , Anonymous Anonymous said...

1. Libi valaisin olisi todella ihana
2. Tekstiilit ovat kyllä se mitä kaipaisin enemmän valkoimaan
3. jos arpaonni suosiin niin puppy olisi tervetullut meille

T. Bella
iza_bella80@hotmail.com

 
At 15/10/12 21:05 , Blogger kaisa said...

1. Manana-lattiavalaisin
2. Ferm Living ja Asplundin kalusteet
3. Ottaisin palkinto nro 1:n eli lehtitelineen

 
At 15/10/12 21:31 , Blogger Laura said...

1. Hayn Hee-tuolit
2. Hayn, Muuton tai Ferm Livingin tuotteet
3. Mustan Puppyn pienelle neidilleni.

 
At 15/10/12 21:39 , Anonymous Anonymous said...

1.Kiikku lastenkeinu on kyllä ihanan söpö
2.Valikoima on kyllä nykyisenään jo niin kattava että näin yhtäkkiä on vaikee sanoo mitä pitäs lisätä.
3.Valkonen Puppy ois ihana ja toivottu meille.

T: Sarkku
sarkku31@luukku.com

 
At 15/10/12 21:58 , Anonymous Sara said...

1. Jos voisin valita minkä tahansa tuotteen, ottaisin Fun 1DM -valaisimen. Se sopisi loistavasti meidän makuuhuoneeseemme.
2. Tutustuin Illums Boligshusissa Köpiksessä Ethnicraft-nimiseen merkkiin. Olisi hienoa, jos merkin huonekaluja voisi ostaa Suomestakin.
3. Jos voitan arvonnan, valitsisin Aarnion Puppyn.

 
At 15/10/12 22:02 , Blogger MariaK said...

1.big flip kello.
2. hayn tuotteet
3. musta puppy

 
At 15/10/12 22:37 , Blogger Minna-Leena said...



1. Päivi Rantasen jo myyty taulu, Revitty. http://www.paloranta.org/product/1369/revitty
2. Kalentereita: pöytäversioita, seinälle ripustettavia, laukkuun mahtuvia ...
3. Vaikea valinta, mutta valkoinen puppy kiilasi loppumetreillä kellon ohitse :)

minna-leena @ luukku.com

 
At 15/10/12 22:43 , Anonymous Anonymous said...

NinaPT

1. Altra dice 2 Kivan särmikäs muotoilu.
2. Dombo-mukit Ainakin, kun viimeksi tällaista metsästin, piti se hakea ihan Helsingistä asti, johon itselläni 300 kilometrin matka.
3. Puppy oranssina

 
At 15/10/12 22:47 , Blogger JohannaL said...

1. Hayn about a chair tuoli, kaksi löytyy jo mutta aina mahtuu lisää http://www.paloranta.org/product/2456/aac-22--tuoli
2. Kiva että palorannalle on tullut hayn tuotteita. Mattoja toivoisin, nimittäin niitä en ole löytänyt tarpeeksi hyvännäköisiä vaikka olen joka paikasta etsinyt. kävin kerran ylivieskan palorannan oven takanakin mattoasioissa mutta liike oli kiinni.
3. jos voittaisin ottaisin mustan puppyn.

 
At 15/10/12 22:59 , Anonymous Anonymous said...

1. Valinta suosikkituotteeksi oli helppoakin helpompi! Suoraan valaisimiin ja katsomaan löytyykö sieltä Yki Nummen Lokkia. Löytyi vain! Ollut hankintalistalla jo pitkään ja yllätyksekseni huomasin, että noilla sivuilla se oli hinnoiteltu varsin kilpailukykyisesti!
2. Mielestäni valikoimiin sopisi hyvin By Nordin tuotteet. Valokuvakuosit ovat varsinkin aivan ihania ja tunnelmallisia! Saakokaan niitä Suomesta? Ainoa vaihtoehto on tilata nettikaupasta, jolloin tuotteet toimitetaan Tanskasta. Olisi ihana päästä hypistelemään ja katselemaan tuotteita kunnolla.
3. Jos onni kävisi ja voitto kohdalleni osuu, kotiuttaisin mielelläni Eero Aarnion ihanan Puppyn valkoisena :)

 
At 15/10/12 23:00 , Anonymous Anonymous said...

Nimimerkki unohtui! Minna-Maria tuon kommentin kirjoitteli :)

 
At 15/10/12 23:04 , Blogger Johanna - Photo Diaries said...

1. Hayn about a chair (ja cloud-nojatuoli!)
2. Hayn tuotteet kiinnostavat ja niitä tuntuu olevan yleensä melko huonosti saatavilla niilläkin kaupoilla jotka merkkiä myyvät. Toinen minkä huomasin puuttuvan, on Muuto.
3. Minus tion lehtiteline sopis meille

 
At 15/10/12 23:09 , Anonymous Mademoiselle Unikko said...

1. Punkaliven tuotteet ovat kiinnostavia eikä niitä vielä saa kovinkaan useasta nettikaupasta tai edes huonekaluliikkeestä.
2. Toivoisin yleisesti ottaen nerokkaita eteiskalusteita. Itse ja tuttavapiirini painii lähes jatkuvasti järkevien esim. kenkien säilytysysteemien puutteen kanssa. Jos toivoisi kalustetta perinteisen telineen sijaan, saa olla melkoinen taikuri sellaisen löytääkseen.
3. Eero Aarnion Puppy.

 
At 15/10/12 23:19 , Blogger kata said...

1. Yksi nummen modern art-valaisin ois ihana
2. Muuton tuotteet
3. Lehtiteline

 
At 15/10/12 23:47 , Blogger Krisse said...

1. Olen etsiskellyt kunnollista tilanjakajakirjahyllyä, ja tuoltapa löytyi Double Access -hylly! Sen ottaisin, jos saisin!
2. Toivoisin valikoimiin enemmän suomalaista designia.
3. Minus Tion lehtitelenettä olen jo kauan halajanut!

 
At 15/10/12 23:55 , Blogger Piritta said...

1. Ikisuosikkini Tuplakupla-valaisin.
2. Olen samaa mieltä Mademoiselle Unikon kanssa siitä, että hyvännäköisiä ja laadukkaita eteiskalusteita, esim. kenkälipastoja, tuntuu olevan todella vaikea löytää, siispä minäkin toivon valikoimiin sellaisia.
3. Eero Aarnion Puppyn.

 
At 16/10/12 00:59 , Blogger Unknown said...

1. Aria lattiavalaisin - Niin ihana!
2. Suomalaista designia -
3. Kahvinkeitin tulisi tarpeeseen!

 
At 16/10/12 08:12 , Blogger maiju said...

Laitatko sun s-postiosoitteen mulle? En voi muuten hyväksyä mukaamn kilpailuun! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:13 , Blogger maiju said...

Julie - sinulta myös tarvitsen s-postiosoitteen! Muuten en voi hyväksyä mukaan kilpailuun! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:14 , Blogger maiju said...

Laitatko s-postisosoitteen mulle - en voi muuten hyväksyä mukaan kilpailuun! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:17 , Blogger maiju said...

Hei Pipsa, laitatko mulle sun s-postisosoitteen, en voi muuten hyväksyä mukaan kilpailuun! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:19 , Blogger maiju said...

Kaisa, tarvitsen sun s-postiosoitteen, jotta voin hyväksyä sut mukaan kilpailuun! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:20 , Blogger maiju said...

S-postiosoite kiitos myös Lauralta! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:20 , Blogger maiju said...

Saraa - tarvitsen s-postisosoitteen, jotta voin hyväksyä sinut mukaan kisaan! my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:21 , Blogger maiju said...

MariaK, laitatko sun s-postin mulle? my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:25 , Blogger maiju said...

S-posti puuttuu Kata, en voi hyväksyä kisaan ilman sitä eli laitatko minulle? my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:26 , Blogger maiju said...

Hei Johanna, en löytänyt s-postiosoitettasi eli voitko laittaa sen minulle (osallistumisen edellytys!) my2ndhandlife@gmail.com

 
At 16/10/12 08:32 , Blogger Helli said...

1. Swedesen tree lattianaulakko on lähellä sydäntä.
2. Mediakalusteiden kanssa tuskailen useimmiten eli jotain uutta kaipaisin sillä saralla.
3. Pojalle musta puppy lemmikiksi.

 
At 16/10/12 08:39 , Anonymous Anonymous said...

1. Lokki- kattovalaisin
2. secto- valaisimet ( olen käynyt liikkeessäkin kyselemässä)
3. puppy m

saaga

 
At 16/10/12 09:41 , Blogger merikukka said...

1.Big Flip -kello
2.Hayn lakanat vielä kun olisi
3.Seinäkelloa olen vailla, joten jos voitan, niin Classic Station kellon ottaisin

merikukka@gmail.com

 
At 16/10/12 11:10 , Blogger Klaara said...

1. Yki Nummen Moder Art -valaisin
2. Muuto tai Ferm Living
3. Minus Tion lehtiteline (ihana!!!)

 
At 16/10/12 11:13 , Anonymous Anonymous said...

1 Magiksen Tavolo XZ3 pöytä on haavelistalla... :)
2 muuntoa voisin kaivata valikoimiin
3 mitä luultavimmin tuon pikku kirjahyllyn ottaisin jos onni potkaisis, yöpöydälle olisi tilausta!

petra_84 (at) suomi24.fi

terveisin Petra

 
At 16/10/12 11:17 , Blogger Kati said...

1. http://www.paloranta.org/product/301/work-valaisin-hopea
2. Gubin valaisimia toivoisin.
3. Kello taikka Puppy

kati (at) laapio.fi

 
At 16/10/12 11:37 , Blogger Irina - White & Fresh said...

Lempparituotteeni tällä hetkellä olisi varmaankin Aarnion Tuplakupla S- tai M-kokoisena. Toivoisin Palorannalle Normann Copenhagenin tuotteita. Palkinnoksi valitsisin ehkäpä Aarnion Puppyn tai Book Shelfin.

whiteandfresh at gmail piste com

 
At 16/10/12 12:37 , Blogger K E R T T U said...

oi, kiva arvonta!

1. Yki Nummen Kartiot- valaisin
2. Muuto tuotteita
3. Musta Puppy ehdottomasti ♥

 
At 16/10/12 13:01 , Anonymous lindam said...

1. http://www.paloranta.org/product/307/block-valaisin-amber
2. Kartellia kaipaisin
3. Puppy vauvalle :)

lindamarial@hotmail.com

 
At 16/10/12 13:42 , Blogger Padmerine said...

1. Hayn About a chair
2. Kaipaisin lisää tekstiilivaihtoehtoja
3. Musta puppy meidän tulevalle vauvalle <3

padmerine (at) gmail.com

 
At 16/10/12 13:54 , Anonymous Anonymous said...

1. Hay:n AAC 22 -tuoli on upea (valkoisena)
2. Ferm Livingin tuotteet sopisivat valikoimaan!
3. Musta Puppy meidän pikkupojille :)

T.Heidi

vaaleansininenuni@gmail.com

 
At 16/10/12 13:59 , Blogger katja said...

1. Sergeant -lattiavalaisin.
2. Lisää mattoja sekä tyynyjä.
3. Minus Tion lehtiteline ehdottomasti, sen perään on tullut jo niin kauan haikailtua :-)

tousleskatja@hotmail.com

 
At 16/10/12 14:31 , Anonymous Anonymous said...

1. Tom Dixonin Beat Fat-valaisin on yksi suosikeistani.
2. Toivoisin Palorannalle Muuton tai Normann Copenhagenin tuotteita.
3. Valitsisin Karlssonin Classic Station seinäkellon.

T:Anu
markkanen.anu@gmail.com

 
At 16/10/12 15:42 , Blogger Noushka said...

1. Suosikkejani ovat HAY:n tuotteet.
2. toivoisin kauppaan MUUTOn tuotteita
3. Kaikki noista kelpaisi, mutta valitsisin ehkä kuitenkin Eva solon kahvinkeittimen, sille olisi eniten tarvetta tällähetkellä!

 
At 16/10/12 17:49 , Blogger Keinuja said...

1. Lisabell-valaisin jossakin kivassa värissä.
2. En osaa nyt äkkiseltään sanoa. :-)
3. Aarnion Puppy olisi tervetullut meille!

 
At 16/10/12 18:20 , Anonymous Janina said...

1. Iso suosikkini on tällä hetkellä Block lamppu Design House Stockholmista :)
2. House Doctor. Tuntuu siitä että on niin vaikea saada heidän tuoteet Suomessa.
3. Musta Puppy ehdottomasti =)
T. Janina
reutlinger.janina@gmail.com

 
At 16/10/12 18:56 , Blogger Unknown said...

Juu, ja se email on raksanne at gmail com

 
At 16/10/12 20:57 , Blogger VeeraS said...

Oiiii, mikä arvonta! Tässä vastaukset: 1. Block-lamppu mustalla johdolla, 2. String-hylly! ja 3. Puppy meidän neidille. Terkuin, Omppu omenankuoressaonreika(a)gmail.com

 
At 16/10/12 21:53 , Anonymous Anonymous said...

Voih!
1. Suosikkini on ehdottomasti Harri Koskisen Block, punaisella johdolla. Olen odottanut (vuosia), että mieheni sen minulle ostaisi jonain kivana päivänä, mutta eipä ole vink vink mennyt perille, joten pitää sitten vissiin ihan ite ostaa...
2. Kaikenlaisia (seinä)kalentereita olisi kiva olla valikoimissa - Stendig... :D Hay ja House Doctor saavat myös minulta kannatusta.
3. Jos kävisi niin villi tuuri, että voittaisin, olisipa kiva kotiuttaa Minus tio Newspaper stand.

- Mari Koo

 
At 17/10/12 00:12 , Blogger Piia said...

1. Ihastuin Monena-koulunaulakkoon, voi vitsi mikä kätevyys ja monipuolisuus.
2. Minusta on hienoa että on erilaisia nettikauppoja eikä jokaisessa tarvitse olla samaa valikoimaa, siksi en ehdota mitään =D Yleensä kuitenkin kotimaisien pienempien yritysten tuotteita voisi olla esillä.
3. Veikkaan että 4 lapsen perheessä Puppy olisi suuri suosikki ;)

 
At 17/10/12 02:08 , Anonymous Violetti said...

1. Lisa Johansson-Papen valaisimet ovat kauniita: http://www.paloranta.org/product/517/pape-valaisin
2. Erilasia merkkejä on kyllä todella kattavasti enkä osaa toivoa lisää
3. Kakkonen eli tyylikäs kello on suosikkini

anrepeh@hotmail.com

 
At 17/10/12 08:15 , Blogger Mari said...

1) Sparrow-avaimenperät olisivat hauska lisä eteisen seinälle.
2) Kaipaisin Suomeen Littlephant-edustajaa
3) Valitsisin kirjahyllyn!

 
At 17/10/12 08:54 , Anonymous Anonymous said...

1/ Manana valaisin
2/ Muuton tuotteet
3/ Minus Tion lehtiteline

- R / rikara@utu.fi

 
At 17/10/12 09:47 , Blogger Saara said...

Hei taas. Ajattelin jättäytyä pois arvonnasta, kun täällä on niin paljon muita, jotka ihan tosissaan haluavat jotain voittaa :)

 
At 17/10/12 10:20 , Blogger ensu said...

Suosikkini valikoimasta on Eye Ball tuoli, olisi ihan täydellinen lukutuoli!
Valikoimaan kaipaisin mustavalkoisia valokuvatauluja.
Jos voitto osuisi kohdalleni, niin valintani olisi aivan ehdottomasti Puppy.
ennipisteahlforsatelisanetpistefi

 
At 17/10/12 10:37 , Blogger maiju said...

S-posti? / my2ndhandlife@gmail.com

 
At 17/10/12 11:31 , Blogger ooona said...

1. suosikkini on Lokki-valaisin
2. House Doctor, ehdottomasti.
3. Karlssonin Classic Station seinäkello

oona.nykter(at)gmail.com

 
At 17/10/12 12:24 , Anonymous Niina said...

1. Flip kello tai Kuplat-valaisin
2. Vuodevaatteet puuttuu valikoimasta, joten laadukkaita vuodevaatteita siis kaipaisin.
3. Eero Aarnion Puppy

niilead6@gmail.com

 
At 17/10/12 13:49 , Anonymous Anonymous said...

Hei, blogisi fanittaja olen! Hienot sivut on Palorannalla, jotkut maalaukset saavat kyyneleet silmiin, varsinkin tuon Teemun eräät!
Olen innokas Rockett St George Online-kaupan seuraaja, heillä on myös pienten sarjoja tuottajien upeita, kekseliäitä tuotteita.
Jos voitan, ottaisin mieluusti tuon kellon, kiitos!
Aurinkoa syksyysi!
;-) kattis
(karita.laine@gmail.com)

 
At 17/10/12 16:56 , Anonymous Anonymous said...

1. Ring riipputuoli ylti suosikiksi. Voi, miten upea!
2. Harri Koskisen Block-valaisimet sopisivat mielestäni hyvin valikoimaan.
3. Palkinnoksi valitsisin itselleni vaihtoehdon neljä, eli Eero Aarnion Puppyn.

:) Elina

elimakinen[at]gmail.com

 
At 17/10/12 18:35 , Anonymous Anonymous said...

Moikka!

1. Susoikkini on HAYn Pinocchio villamatto.
2. HAY:n tuotteet ovat lemppareitani eli niitä voisi olla lisää. Mutta myös esimerkiksi Flosilla on pari hienoa lamppua!
3. Jos arpaonni suosii, haluan Minus Tion lehtitelineen.

T. Kedonkukka

 
At 17/10/12 19:15 , Anonymous Anonymous said...


1. Suosikiksi nettikaupasta nousi Cube valokuutio (ulkokäyttöön). Se näyttäisi upealta terassillamme.
2. Valikoimiin voisi lisätä joitain kauniita matto-taljoja.
3. Jos voitto osuisi kohdalle, niin Puppy saisi täältä hyvän kodin.

paula-11(at)suomi24.fi

 
At 17/10/12 19:29 , Anonymous Anonymous said...

1. Cosmos-tyynynpäälliset.
2. Kekseliäitä mutta huokeita tavaroita. Parhaat jutut on yleensä lastenosastoilla, eli paljon sellaista rohkeaa ja hauskaa suunnittelua!
3. Book shelf!
cyborgshark ät hotmail piste com

 
At 17/10/12 20:39 , Blogger Anna/Augusti_73 said...

1. If I have to choose only one product I'll choose the Skyflyer lamp
2. Normann Copenhagen
3. If I win I'll pick the book shelf
/Anna

 
At 18/10/12 00:13 , Blogger Maya said...

Huikee arvonta. O-ou.

1. Chair One tuoli - http://www.paloranta.org/product/186/chair-one-tuoli
2. Enemmän Suomalaista ja Pohjoismaista muotoilua.
3. Aarnion Puppy. Mustana, eikäku valkoisena. Auts, oranssihan se olla pitää. Eli ORANSSI.

Viime joulukuussa menin ystävälleni kehä kolmosen sisäpuolelle samaiselta korkeudelta, kuin Palorannan pulju sijaitsee. Olin harkinnut joululahjan vientiä samalla, mutta enpä viittinyt kuljettaa sitä muutenkin raskaassa kassissani. Olisin ostanut kyseisen tuotteen Palorannan putiikista. No, stadissa kiersin ja kiersin, enkä löytänyt himoitsemaani lahjaa ystävälleni. Hiukan harmitti, etten ostanut sitä mennessäni, vartoessani junaa tuulessa ja tuiskussa. Aatella, olisin saanut sen Ykasta, mutta en stadista. Oli aika jees fiilis, että lande elää! Ja voimistuu. Hyvä Paloranta.

 
At 18/10/12 00:13 , Blogger Maya said...

ainii, ja mailiosoite unohtui.
luonteenlaatuinen@gmail.com

kiitos ja kumarrus.

 
At 18/10/12 01:36 , Blogger Salla said...

1. David Designin Readers Nest http://www.paloranta.org/product/261/readers-nest-hylly
2. Kuten moni muukin on sanonut: olisi kiva nähdä kotimaisia, pienempiä valmistajia. Mitä mielenkiintoista lähiseuduilta löytyy?
3. Ehdottomasti kirjahylly. :)

salsalminen(at)gmail.com

 
At 18/10/12 07:21 , Blogger titti // tittin elämää said...

1. http://www.paloranta.org/product/133/puppy-extra-large Tää EXTRA Large Puppy ois tietty se upein :)
2. Lähituottajien/Kotimaisia tuotteita :)
3. Ehdottomasti PUPPY! Mä oon tosta Puppystä vuosia haaveillut, mutta mulla ei ole koskaan ikinä budjetissa sellaista aukkoa että sen pystyisin hankkimaan. Antaisin joululahjaksi meidän pienelle pojalle tuon :)

tittin_elamaa AT luukku.com

 
At 18/10/12 08:32 , Anonymous Anonymous said...

1. hylly http://www.paloranta.org/product/261/readers-nest-hylly
2. kotimaisia taityeilijoita, myös käsityön tekijöitä minäkin haluaisin nähdä
3. no tuo hylly, se olisi täydellinen! Leikkasin siitä kuvan juuri kotona talteen..

t. Emilia 74 eila-emilia@jippii.fi

 
At 18/10/12 10:24 , Blogger satu said...

Loistoarvonta!
1. suosikkini on robertsin radio, tosin väri voisi olla jokin muu kuin pinkki ;)
2. ferm living tai muuto toisi hyvän lisän valikoimaan
3. ottaisin kellon
t. Satu

 
At 18/10/12 12:34 , Anonymous Anonymous said...

1. Ring-riipputuoli on suosikkini, vielä pitää säästää hetki :)
2. Naulakkovalikoimat on joka paikassa aika suppeat, niitä toivoisin lisää.
3. Puppy, mustana :)
T, Lila

 
At 18/10/12 12:34 , Anonymous Anonymous said...

1. Lokki tai Kuplat valaisin!
2. Hang it all naulakko olisi ihana lisä valikoimaan. Lisää tekstiilejä voisi myös olla:)
3. Oiniin mielelläni ottaisin Minus tio newspaper standin:)

T: johanna.pannula@suomi24.fi

 
At 18/10/12 13:47 , Anonymous Anonymous said...

1. Valitsisin ehdottomasti Captain lattiavalaisimen <3
2. ruoan valmistukseen ei ole kauheasti mitään... tarjoiluun kyllä muttei laittopuoleen. (astiat)
3. valitsisin valkoisen puppyn!

minttu.lahti@gmail.com

 
At 18/10/12 14:09 , Anonymous Anonymous said...

1. Suosikkini on Cord mini-pöytävalaisin
2. Hay:n tekstiilejä ja Vitran tuotteita
3. Voittaessani valitsisin Puppyn, mustana.

jopsa.salminen@hotmail.com

 
At 18/10/12 15:41 , Anonymous Anonymous said...

1. Lokki valaisin
2. Hay:n ja House Doctorin tuotteita
3. Jos onnetar suosii, niin kirjahylly ehdottomasti!

tuuletar71@gmail.com

 
At 18/10/12 15:47 , Anonymous Anonymous said...

1. Sergeant floor lamp in black is amaze!
2. It would be nice to see a crib design
3. The bookshelf :)

hayden_raine13@hotmail.com

 
At 18/10/12 16:52 , Anonymous Anonymous said...

1) Hay Ray tuoli
2) Lisää mattoja
3) Puppy

hannah_27_4@hotmail.com

 
At 18/10/12 18:54 , Anonymous Anonymous said...

1.Cord lattia valaisin
2.Lisää tekstiilejä
3.puppy

m.ollila@suomi24.fi

 
At 18/10/12 20:34 , Anonymous Anonymous said...

1. HAYn Blow-tuoli
2. Enemmän uusien, vähemmän tunnettujen suunnittelijoiden tuotteita.
2. Book shelf

 
At 18/10/12 20:42 , Blogger Kikka said...

1: J77-tuoli
2: Lisää tekstiilejä
3: Puppy

 
At 18/10/12 21:13 , Blogger Katja said...

1: Conceal hylly
2: OYOY-tuotteita
3: Onnettaren suosiessa valitsisin numero kolmosen, elikäs kirjahyllyn.

 
At 18/10/12 21:32 , Blogger VK said...


Käy Paloranta Onlinen verkkokaupassa ja valitse sieltä yksi suosikkituote. Mainitse kommentissa minkä tuotteen valitsit?

vastaus: http://www.paloranta.org/product/2340/mega-numbers-multicolor
Tämä värikäs kello olisi suosikkini lastenhuoneen seinälle.

Mieti, mikä voisi olla sellainen tuote tai tuotemerkki, jota kaipaisit vielä Palorannan valikoimiin?

Selasin matto-osaston läpi, mutta en sillä selaamisella ainakaan löytänyt keskiharmaata villamattoa, joka olisi kooltaan tarpeeksi iso olohuoneeseen tai ruokailuhuoneeseen.

Jos voitat arvonnan, niin minkä palkinnon haluat itsellesi (annetuista viidestä vaihtoehdosta ylhäällä)?

Valkoinen Eero Aarnion suunnittelema puppy, ihana söpöinen koiruli voidaan lähettää meille.:)

 
At 18/10/12 22:38 , Blogger kata said...

Laitan s-postin tähän: kaaka87@jippii.fi Kiitos huomautuksesta, ois menny muuten arpalippu hukkaan..;)

 
At 18/10/12 22:45 , Blogger Ride said...

1. Hee ruokapöydän tuoli

2. Kriptonite- seinäkello (jouduin ostamaan sen muualta)

3. Puppy meille, jos voitan!

 
At 18/10/12 23:12 , Anonymous Anonymous said...

1. Musta puppy ois niiin herkku!
2. Lasten tekstiilejä, JaaNi Design
3. Puppy, yllätys :)

 
At 18/10/12 23:19 , Anonymous Saara said...

1. Vänkä-taso
2. Suomalaista muotoilua ja uusia suunnittelijoita voisi olla vielä laajemminkin.
3. puppy

saararx ät hotmail piste com

 
At 19/10/12 08:14 , Blogger maiju said...

Ihan oikeastiko jäät pois?

 
At 19/10/12 08:47 , Anonymous Suzysuklaa said...

1. Block-valaisin mustalla johdolla
2. Sisustusjulisteita
3. Eva Solo coffee maker

suzysuklaa@gmail.com

 
At 19/10/12 10:25 , Blogger maiju said...

Sähköpostisoite? Tarvitaan, jotta voi osallistua! /my2ndhandlife@gmail.com

 
At 19/10/12 10:48 , Blogger Töölön tyllerö said...

1. White Station -kello.
2. Lisää suomalaisten piensuunnittelijoiden tuotteita. Niin ja tyylikkäät ja tehokkaat kaiuttimet.
3. Puppy.

Meiliosoite on toolontyllero atmerkki gmail piste com.

 
At 19/10/12 12:08 , Anonymous Anonymous said...

1. & 3. Aarnion Puppy, oranssi ois ehkä suosikki.
2. Suomalaista suunnittelua, niin kaluste- kuin tekstiilipuolellakin.

-Piksu-
pirkko_j@suomi24.fi

 
At 19/10/12 12:31 , Anonymous Anonymous said...

1. Suosikkini on pitkään haaveena ollut Avanto XL valkoisella kannella.
2. Artemiden valaisimia olen etsinyt joskus Palorannaltakin ja myös pussilakanoita, joiden valikoima on melko pieni.
3. Jos kävisi niin uskomaton tuuri, että voittaisin niin valitsisin Davis Designin book shelfin.

Onnea odotellessa,
P

paheanro at gmail.com

 
At 19/10/12 13:37 , Anonymous Anonymous said...

1. Seinäkello on haussa parhaimmillaan, siksi tämä on mieluisa: Maxie clock, 30x30cm
2. Toivoisin lisää tekstiileitä
3. Palkinnoksi ottaisin lehtitelineen

hennatuupanen (at) gmail com

 
At 19/10/12 14:19 , Anonymous Anonymous said...

Ihastuin Karlssonin kelloihin.
Kay Bojesen
Nro 2 kello
Minttu Vaasasta

 
At 19/10/12 19:26 , Anonymous Anonymous said...

1. Big flip kello, sellaisesta olen aina haaveillut
2. Ehdottomasti enemmän erilaisia tekstiilejä
3. Davis designin bookshelf koska se on vaan niin nerokas yksinkertaisuudessaan.

kjavanai@abo.fi

 
At 19/10/12 21:05 , Anonymous Edit said...

1. Icecubes sänky, näyttää ihanan kutsuvalta http://www.paloranta.org/product/2262/icecubes-sanky
2. Lisää erilaisia sänkyjä ja sohvia
3. Ottaisin Eero Aarnion puppyn

vanillahelmi at luukku.com

 
At 20/10/12 00:30 , Blogger Maijis said...

1) Altra dise 2 -lamppu, meillä olisi juuri sellaiselle käyttöä.
2) pientavaraa voisi olla lisää, kuten kodin tekstiilejä, sisustustavaroita jne.
3) Ottaisin Karlssonin kellon

maijiskuu at gmail.com

 
At 20/10/12 08:06 , Blogger kaius said...

1) suosikkini verkkokaupasta on minibull-säkkituoli, punaisena.
2) kierrätysmateriaalista tehtyjä juttuja voisi olla valikoimissa lisää tai ainakin näkyvämmin merkittynä.
3)Valitsisin Eero Aarnion Puppyn.
kaiuspisteahlforsatelisanetpistefi

 
At 20/10/12 19:23 , Blogger Heidi said...

1. Pakko nimetä kaksi suosikkia :) Wave naulakko ja minus tio lehtiteline
2. Vaikka yksi kiva naulakko löytyikin, niin lisää naulakoita
3. Jos voittaisin, niin valitsisin minus tio - lehtitelineen

Kivoja remppajuttuja meneillään, tsemppiä ja hyvää viikonlopun jatkoja!

Terkuin,
Heidi
suklaamarenki@gmail.com

 
At 20/10/12 19:42 , Blogger lentoemo said...

- Suosikkini on varmaankin Prince-tuoli.
- kaipaisin (tai sitten en vain osannut etsiä) Eamesin klassikkotuoleja.
- Jos voittaisin, valintani olisi mitä suurimmalla todennäköisyydellä Puppy.
flight(at)luukku.com

 
At 20/10/12 22:20 , Blogger ae said...

1) Suosikkini on Karlssonin Big Flip -kello.
2) Toivoisin lisää mustavalkoista valikoimaa mattoihin.
3) Voiton osuessa kohdalle valitsisin Davis Design book shelfin, jonka ostamista olen muutenkin jo hetken pyöritellyt päässäni. :)

 
At 21/10/12 01:25 , Anonymous Lettu said...

1. Suosikkini on Beckham vaateteline.
2. Toivoisin lisää metallisia tuotteita kuten säilytys-osion kuvassa oleva metallilaatikko (en löytänyt myynnistä??)
3. Valintani olisi Puppy.

leenamyy(at)gmail.com

 
At 21/10/12 11:24 , Blogger tiiti66 said...

Suosikkini Palorannan valikoimista on Eero Aarnion Puppy, ollut jo pitkäaikainen toive, jota vielä en ole raatsinut ostaa.
Toivoisin valikoimiin lisää kierrätysmateriaalista tehtyjä tuotteita.
Valintani palkinnoksi olisi siis luonnollisesti Puppy!
teija(piste)lento(at)elisanet(piste)fi

 
At 21/10/12 14:55 , Blogger Sanna said...

1. suosikki oli Tavolo XZ3 pöytä, koska 120cm pyöreän pöydän metsästys on ajankohtaista just nyt.
2. enemmänkin olisi voinut olla kalusteita
3. Palkinnoksi ottaisin Puppyn.

talostakoti (@) gmail.com

 
At 21/10/12 15:10 , Blogger ahle said...

1) Captain pöytävalaisin on ehdoton suosikkini. Kaikenlaiset teollisuus-henkiset huonekalut ja erityisesti pienhuonekalut miellyttävät juuri nyt silmää.
2) Kalustevalikoima voisi tosiaan olla laajempikin, erityisesti ulko- ja terassikalusteita.
3) Palkinnoksi valitsisin Puppyn.

 
At 21/10/12 15:33 , Anonymous Anonymous said...

1) Suosikkini ovat Hayn tuolit.

2) Toivoisin valikoimaan Arne Jacobsenin Fritz Hansenille suunnittelemia kalusteita, erityisesti Egg ja Ant.

3) Palkinnoksi ottaisin Puppyn. Se sopisi lastenhuoneeseen. :)

missvenla(at) gmail.com

 
At 21/10/12 16:33 , Blogger Riikka said...

1) Suosikkituotteeni on Chair One-tuoli
2) Kaipaisin kauppaan Componibili-säilytystuotteita ja Kartellin tuoleja.
3) Palkinnoksi tahtoisin Minus Tion In the Neighbourhood -lehtitelineen.

 
At 21/10/12 17:20 , Anonymous Anonymous said...

kotoablogi@gmail.com

 
At 21/10/12 17:51 , Anonymous Anonymous said...

1) Hee tuolit

2) Lasia ja keramiikkaa

3) Kello tai puppy

t. Rantapalo

 
At 21/10/12 17:53 , Anonymous Anonymous said...

1) suosikki: pinochhio -matto
2) kaipaisin Vitran tuotteita
3) palkinnoksi toivoisin numeroa III
Anniina

 
At 21/10/12 18:35 , Blogger maiju said...

// ARVONTA ON PÄÄTTYNYT! //

// THE GIVEAWAY HAS ENDED! //

 

Post a Comment

// Oh, you made my day!
Thank you for your comment //

Subscribe to Post Comments [Atom]

<< Home